Kielipoliisi
PENDELÖINTI
Ei hyvää päivää. Kamppailee tiukasti “pitkässä juoksussa”-sanonnan kanssa, mutta kai tämä nyt vie voiton.
PENDELÖINTI
Ei hyvää päivää. Kamppailee tiukasti “pitkässä juoksussa”-sanonnan kanssa, mutta kai tämä nyt vie voiton.
Hehee, tästähän alkaa tulla ihan perinne. Tänä vuonna, tai siis ensi vuonna, vietän taas perinteisen karkittoman tammikuun. Lisäksi olin mainoksen uhri ja ostin itselleni kehonkoostumusmittarin, jolla voi seurailla rasvaprosenttiloita ja painoja ja semmoisia.
Monet terveystietoiset intoilijat juputtavat tähän aikaan vuodesta, miten tammikuussa on taas ruuhkaa kuntosaleilla ja jupu jupu. Minun mielestä on taas ihan hyvä, että vuodessa on edes jokin aika, jolloin ihmiset yrittää muuttaa jotain elämässään. Tokihan on parempi jos päätökset pitäisivät ympäri vuoden, mutta parempi tammi-helmikuun kuntoiluinnostus kuin ei kuntoiluinnostusta ollenkaan.

Eikös vaan?
Hauskaa uutta vuotta!
Mikähän olisi paras tapa hallita tehtäviään? Mailien lajittelu ei toimi, kun tehtäviä tulee eri puolilta. Outlookin taskilista on muuten hyvä, mutta on riippuvainen paikasta ja välineistä. Mielellään pitäisi vielä pystyä lajittelemaankin tehtäviään fiksusti.
Tällä hetkellä lyijykynä+ruutupaperi tuntuu olevan markkinoiden high end -tuote.
Non-stop kinkku+suklaa-fiestan jälkeen anoppilasta kotiinpalatessa koin hetkellisen kokkaanpa-jotain-terveellistä-hetken ja ostin salaattiainekset. Mukaan tarttui salaattia, kanaa, rucolaa, kurkkua ja onnellisia luomutomaatteja. Näistä teinkin ihan maittavan* salaatin.
Hetkinen. Onnellisia tomaatteja? Älkää minulta kysykö. Nähtävästi luomutomaatit ovat onnellisia. Ovatko kirsikkatomaatit kenties alakuloisia pienuutensa takia? Millainen on onneton tomaatti?
*) ainakin kun uitti balsamiviinietikassa..
Harrastuksiin menevä aika ja kiinnostuneisuus menevät melkoisen kausittain. Tietyssä vaiheessa vuotta esimerkiksi roikun tunnin-pari päivässä juoksufoorumi.fi:tä lukiessa, mutta nyt en muista milloin siellä viimeksi olen käynyt. Eiköhän se siitä taas, kun Tukholman maraton lähestyy. Muutenkin lenkillä ei ole tullut käytyä ihan niin usein kuin alunperin suunnittelin. Tänään tosin ajattelin uhmata itsenäisyyspäivän harmautta ja sateisuutta ja käydä läpsyttelemässä semi-pitkän lenkin.
Valokuvauskin elää pientä lamaa. Viime vuonna kävin kuvaamassa lähes jokaisen Oilersin pelin, mutta tänä vuonna aika harvan. Johtuu kyllä osin ihan siitä, että pirulaiset pelaavat lähes jokaisen kotipelinsä perjantai-iltaisin, jolloin on päällekkäin omat treenit ja usein jotain muutakin.
Blogauskin on jotenkin vähän jäänyt. Pitäisiköhän keksiä jokin uusi aihepiiri? Tai sitten odotella kevääseen kun maratonkuume alkaa taas poltella…
Oikeastaan ainoa harrastus joka porskuttaa tasaisesti on salibandy. Tämä kausi onkin mennyt ihan mukavasti divaripelien osalta, ollaan voitettu kahdeksasta pelistä seitsemän. Tosin siinäkin välillä miettii, että melko samanlaista junnausta sekin on vuodesta toiseen, vaikka treenaakin 3-4 kertaa viikossa. Ei tässä nyt mihinkään huipulle enää 27-vuotiaana voitaisi yltää, mutta jotain extra-ärsykettä olisi tuohonkin harrastukseen kiva keksiä. Ettei aina olisi sitä mukavuusalueella pelailua ja pallon lätkimistä, vaan jotain mikä pistäisi kehittymään.
Taidanpa mennä kehittämään itseäni tuuliselle ja märälle asfaltille…
Kummastus
Miksi tulee uupunut ja “naatti” olo, kun on tarkkaavaisena pitkään, esimerkiksi jos vetää palaverin tai on muuten vaan skarppina? Putkiaivo-insinööri-Antti ajattelee, että eihän paikallaan tehdessä tehdä töitä eikä tule hiki, joten minne se energia oikein menee? Kuluttaako ajattelu energiaa?
Voisinkin kehitellä seuraavan laihdutusmenetelmän. “Mieti itsesi laihaksi”.
Ketutus
Minulla on ollut OP:n pankkitunnukset viisi (5) vuotta ahkerassa liki päivittäisessä pankkikäytössä, maksujen laskua ja semmoista, juu nou. Sitten, yhtenä päivänä, hokkus pokkus, tunnukset vaan katosivat päästäni. Ei mitenkään vaan tullut mieleen enää. Harvinaisen ärsyttävä tuollainen totaali-blackout.
Olen täysin varma, että tunnukset palaavat mieleeni avatessani uusien tunnusten lippulappusta.
Löysin siivotessani paidan, jonka ostin varmaan vuosi sitten ja jota en ole pitänyt päällä kertaakaan. Hintalaput ja kaikki tallella.
Pitäisiköhän siivota useammin..
Se samperin silhuetti taisi sittenkin olla oikeassa, kun väitti että oikea, “tunteva”, aivopuoliskoni on vallalla. Nimittäin:
Ja eikös ihmisaivot mene niin, että oikea puolisko ohjaa vasenta puolta kropasta ja toisin päin?
Tulipa vaan mieleen näin perjantaiaamuna 6.30.
Keskiviikkona oltiin kuulemassa brittiläistä laulu- ja soitinyhtye Musea jäähallissa. Vaikken nyt ihan mikään super-mega-fani olekaan ja meninpä jopa nolaamaan itseni kysymällä hard-core-fanilta ennen keikkaa “Siis kuka Matthew?”, niin olihan se nyt pirun hieno ja vaikuttava keikka ja hyvvee mussiikkia. Etenkin keikan alussa se valoshow yhdistettynä vaikuttavaan tilutteluun ja rummutteluun ja yleisön pähkinöintiin oli aika 0_o o_O.
Ainiin, meinasi unohtua pakollinen juoksu-lönköttely-osuus:
Pitkis Forssassa, 1:55.06, 18,17km, 6.21/km, ka. 135
Eka puolisko, 1:00.53, 6.42/km, ka. 131
Toka puolisko, 54.13, 5.58/km, ka. 140
Hyvin tuntui kulkevan, oli mukava “päästellä” jälkimmäinen puolisko vähän kovempaa.