Aika kuluu

Jassoo, kuukausi viime kirjoituksesta! Tästähän piti tulla treeniblogi, mutta niinhän tässä on vaan käynyt, että aika vähäiseksi on jäänyt treenailut Tukholman maratonille. Silloin tällöin olen käynyt kyllä jonkun 15-17km nykäisemässä, ja tuleehan tuota salibandyä pelailtua, mutta siihenpä se on jäänytkin.

No, enpä jaksa ottaa suurempaa stressiä tästä. Paitsi että erään henkilön kanssa on leikkimielinen veto meneillään, että jokaisesta minuutista, jonka hän juoksee nopeammin, minä joudun kasvattamaan yhden päivän teiniviiksiä, ja vastavuoroisesti jos käy toisinpäin, hän ostaa minulle jokaista hävittyä minuuttia kohden yhtenä päivänä jäätelöä tai suklaata.

Melkoinen lose-lose-veto pitkällä tähtäimellä. :-P

Ensi syksynä tulee kuitenkin myös Amsterdamin maraton, jonne ollaan firmaporukalla menossa.

Nähdään taas huhtikuussa. :-)

Leave a Comment