7 satunnaista faktaa -meemi
Meemeilyä.
Mukaan haastetut kertovat 7 satunnaista faktaa/tapaa itsestään sekä pelin säännöt omassa blogissaan. Sitten heidän tulee haastaa 7 muuta bloggaajaa mukaan ja ilmoittaa haastettujen nimet. Heidän tulee myös jättää kommentti asiasta ko. henkilöiden blogeihin, jotta nämä tietävät ottaa osaa peliin ja katsoa ohjeet haastajan blogista.
1. Olen aina ajoissa. Jos en ole, ahdistun. Olen se joka aina on hermostuneen oloinen ja haluaisi lähteä ajoissa kun ollaan lähdössä porukalla jonnekin. Penskana en uskaltanut Suonenjoki-Helsinki-junamatkalla (5h) riisua ulkovaatteita, sillä siinähän saattaisi olla kerkeämättä pukea vaatteet takaisin päälle kun tullaan asemalle.
2. En osaa nukkua selälläni. Nuff said.
3. En tykkää oliiveista enkä homejuustosta. Aurajuusto menee pitsassa. Oliivit ei sit yhtään missään.
4. Voimanoston yhteistulokseni on 475kg. Ei siis samalla kertaa. Mutta kuitenkin all-time penkki+kyykky+maastaveto ennätykset.
5. Vasen polveni rutisee ja paukkuu kyykkyyn mentäessä. Ja mää ihmettelen miksi polvi on oireillut ja kipuillut.
6. Käyn silloin tällöin yksin leffassa. Ei minulla siis seuraa vastaan mitään ole, porukalla kivempi, mutta tulipahan mieleen, kun on olemassa ihmisiä jotka eivät voisi kuvitellakaan menevänsä leffaan yksin.
7. Kuuluin pienenä Ursaan ja olin kiinnostunut kivistä ja dinosauruksista. …ja muutenkin samaistun ihan kohtalaisesti Rossiin.
8. Vihaan WordPressin WYSIWYG-editoria. Ei vaan toimi. Ei vaan kerta kaikkiaan toimi, jos yrittää vähän jotain muuta muotoilua kuin tavallista tekstiä. Pakko oli lisätä tämmöinen ekstrakohta kun meni taas hermot tätä viisua väsätessä.
Ai niin. En taida haastaa ketään. Tai haastan vaikka ne, jotka eivät ole tulleet tähän haastetuiksi.