May 31, 2007 at 21:33
· Filed under Juoksu
Viimeinen kova
Tänään juoksin viimeisen kovan treenin ennen Tukholmaa:
32.53, 6,6km, 4.59/km, ka. 164 (+ verryttelyt)
Ihan ok meni, joskin ei tähän kunnon kehittymiseen nyt supertyytyväinen voi olla. 2kk sitten meni 15sek hitaammin, mutta keskisykkeellä 162. Tosin jotenkin muistelen, että nyt ei ollut ihan niin “raastoa” kuin aiemmin, ja eipä kahden juoksun perusteella voi paljon vielä päätellä.
Tankkausta
Yksi asia, joka herättää maratonin yhteydessä aina keskustelua ja saa lähes mystisiä piirteitä, on tankkaus. Miten sitä pitäisi tehdä ja pälä pää, olisiko tyhjennysharjoitus hyvä. Oma taktiikka on tämä, katsotaan miten onnistuu ja miltä tuntuu: maanantaina vähähiilihydraattista ruokaa. Illalla perus kevyt hölkkä ja tiistaina ennen aamupalaa myös kevyt hölkkä, minkä jälkeen alkaa “tankkaus” ti-to. Mitään grammamääriä en ajatellut katsoa, kunhan mättää paljon pastaa ja lisäksi sekoittaa vesipulloon maltoa tuntemusten mukaan. Torstaina viimeinen 20-30min hölköttely parilla kiihdytyksellä. Ja ylihuomenna vielä 10-12km hölkkä.
Onpahan hifistelyt nyt suunniteltu!
Juoksustrategia
Juoksustrategia mietityttää. Voisi miettiä, että 30km jälkeen jalat on kuitenkin tohjona riippumatta siitä, miten hiljaa alun tulee. Silloin kannattaisi siis juosta ensimmäinen puolisko vähän reippaammin ja tulla jälkimmäinen puolisko hitaammin. Toisaalta taas eipä sitä tiedä, josko kevyemmällä startilla 30km jälkeiset kilometrit eivät olisi niin tuskaa. Eipä sitä kai voi mitenkään tietää. Taitaa kuitenkin olla parempi himmailla alussa niin paljon kuin kilpailuvietti antaa periksi ja avata urut sen jälkeen, kun Västerbron silta on ylitetty toisen kerran noin 34km kohdalla.
Permalink
May 28, 2007 at 21:34
· Filed under Juoksu, Liikunta
Ma 21.5. pitkis 2:14.30, 21,33km, 6.18/km, ka. 135
Ti 22.5. lepo
Ke 23.5. 5×800: 3.55 (160), 3.56 (155), 3.55 (157), 3.56 (156), 3.45 (163)
To 24.5. lepo
Pe 25.5. lepo
La 26.5. krapula
Su 27.5. pitkis 1:48.10, 16,3km, 6.38/km, ka. 135
Eipä kummempia. Maanantain ja sunnuntain lenkin eroina oli se, että maanantaina join urheilujuomaa, sunnuntaina vettä. 20s eroa kilometrivauhdissa samoilla sykkeillä. Tosin, sunnuntaina oli noin 5 astetta lämpimäpää ja jopa helteisenoloista. Hilipili. Keskiviikon vedot tein aamulla, oli tosi nihkeetä, ei ikinä enää vetoja kello 07 aamulla!
Tällä viikolla himmaillaan. Keskiviikkona tai torstaina viimeinen reipas lenkki, olisko vaikka 8km 5.30-vauhtista. Lauantaina viimeinen “pitkä”, 10-12km. Lisäksi ehkä vielä joku 6km hölköttely. Ensi viikolla sitten… jotain. Hiilaritankkaus!
Permalink
May 21, 2007 at 21:24
· Filed under Juoksu, Yleinen
Hyvä lenkki oli tänään. Viikonloppuna olin ostanut lyhyet trikoot ja olihan ne vähän mukavemmat juosta hiertymämielessä. Myös hihaton paita oli mukavan vilpoinen. Testasin myös Tukholmassa käytettävää energiajuomaa ja sekään ei aiheuttanut vatsavaivoja, joskin eipä minulla kovin herkkä vatsa ole muutenkaan. Mutta parempi vara pivossa kuin vene toiselle kuoppaa kaivaa. Tai jotain. Kiva kiva jee joo. Koitin lopussa vähän kiihdytellä mutta eihän siitä mitään tullut. Ihan ok vauhti kuitenkin ottaen huomioon että oli vähän tukkoiset jalat eikä kummempaa lepoa alla.
2:14.30, 21,33km, 6.18/km, ka. 135
Huomenna lepo tai kävelyhölköttely, keskiviikkoaamuna vauhtileikittely tai vetoharjoitus.
Permalink
May 20, 2007 at 23:02
· Filed under Juoksu, Liikunta
Ma 14.5. kävely 3km
Ti 15.5. aamulla punttisali ~1h, illalla PK hissutteleva, 35.30, 5,33km, 6.40/km, ka. 135
Ke 16.5. futispeli 2×30min
To 17.5. VK kevyt, 1:18.20, 13,02km, 6.01/km, ka. 147
Pe 18.5. aamulla punttisali ~1h, illalla PK reipas, 51.00, 8,38km, 6.05/km, ka. 137
La 19.5. salibandyä 1h
Su 20.5. VK keskitaso, 44.10, 8,24km, 5.22/km, ka. 149
Ihan suhteellisen aktiivinen viikko ottaen huomioon kuitenkin, että edellisenä lauantaina oli puolimaraton ja tuohon mahtui mukaan vielä 3 “bileiltaakin”. *nolo* Bilettely vaikutti kuitenkin sen verran, että tälle päivälle suunniteltu pitkis siirtyy huomiselle. Huomenna siis tavoitteena vielä juosta viimeinen oikeasti pitkä muttei superpitkä hissukseen, elikäs tommoinen 20-22km ja vauhdiksi tulee 6.30. :) Ensi sunnuntaina sitten vielä 15-17km semipitkä.
Sosiaaliset menot häiritsevät vähän maratonille valmistautumista, ensi viikollakin olisi periaatteessa to-pe-la illat hulinaa. Onneksi kaksi viimeistä viikkoa pitäisi olla ihan rauhallista ilman kummempia menoja ja silloin voisi olla ihan tipattomalla linjalla.
Permalink
May 20, 2007 at 14:11
· Filed under Kuvia
Eilen oltiin katsomassa Street- ja showtanssien SM-kilpailuja. Oli aika näyttävää menoa! Kuvia picasassa:
Kuvista saattaa tarkkaavainen tunnistaa erään tutun henkilön. :-)
Permalink
May 17, 2007 at 22:41
· Filed under Juoksu, Kiviäkin kiinnostaa
Jalat ovat palautuneet ihan mukavasti lauantaista. Eilen pelasin jalkapallopelin ja tänään kävin jo 13km “vauhtilenkin” noin 6min/km-vauhtia. Jonkin verran HCR vielä painaa sillä vauhti oli sykkeisiin nähden aika köykäistä. No, eiköhän se siitä.
Onpa aika sunnuntaiolo näin helatorstaina. Tuleepa ainakin lyhyt työviikko! :)
Permalink
May 13, 2007 at 22:19
· Filed under Juoksu, Liikunta
Ma 7.5. lepo
Ti 8.5. hölköttely ~40min
Ke 9.5. lepo
To 10.5. lepo
Pe 11.5. hölköttely 20min
La 12.5. HCR 1:51.45, 21,1km, 5.18/km, ka. 163
Su 13.5. lepo
Ensi viikon suunnitelma on selvä. Reisille lepoa / kävelylenkkejä niin kauan että saa hapot pois, sitten taas treeniä. Viikonloppuna olisi mukava juosta edes semipitkä.
Permalink
May 13, 2007 at 18:28
· Filed under Juoksu
HCR:stä vielä, huomasinpa sykedatoja hifistellessä että ensimmäinen 10km meni 55 minuuttiin ja toinen 51.20. Jonkun verran näkyy tuossa siis alun ruuhka. Tietysti jos ei olisi ollut ruuhkaa, niin ehkä 51.20-vauhdin ylläpitäminen ei olisi onnistunut koko 21 kilometriä. Mutta luultavasti, koska jossittelu on aina kivaa, niin kyllä tuo 1.50 olisi ruuhkattomassa tilassa nykykunnolla ihan mahdollinen.
Permalink
May 13, 2007 at 02:22
· Filed under Juoksu
Tulipahan juostua! Aurinko paisteli hyvinkin kesäisesti ja paljon oli porukkaa. Aika 1:51.45, eli ei ihan tavoitteeseen mutta ihan kiva silti.
Plussaa:
- tunnelma ja sää
- oma ennätys
- sai “kierroksia” irti, pystyi juoksemaan about 90% maksimisykkeestä.
- reidet eivät jumahtaneet (tai mikään muukaan paikka) kummemmin, toisin kuin edellisellä kerralla Kuopiossa
Miinusta:
- Hirvittävä väenpaljous, energiaa meni kiihdyttelyyn ja ohitteluun. Jopa vielä 7km kohdalla meni välillä kävelyksi. Ensi kerralla ensimmäiseen lähtöryhmään tai sitten tavoitteeton hölköttely.
- Ei tullut 1:4x.xx-aikaa.
Permalink
May 11, 2007 at 21:04
· Filed under Juoksu
Permalink