Ma 25.12. lepo
Ti 26.12. lepo
Ke 27.12. PK reipas 0:51.50, ka. 143
To 28.12. punttisali ~tunti, sählyä tunti
Pe 29.12. PK 0:49.20, ka. 137
La 30.12. lepo
Su 31.12. PK 1:21.40, ka. 137

No niin, nyt on taas se aika vuodesta, kun omaperäisesti tehdään taas lupauksia uudelle vuodelle. Viimevuotiseen tapaan myös tänä vuonna pidän karkittoman tammikuun, jonka itse asiassa aloitin jo tänään. Niinhän ne sanovat, että suu täynnä pullaa on helppo tehdä dieettipäätöksiä, ehkä samoin nyt on helppo tehdä päätöksiä kun on vielä jouluiset suklaaöverit päällä.

Lisää lupauksia: päivittelen taas tuota painokäppyrää päivittäin (huomisesta lähtien) ja otan käyttööni Urheiluhullulta tutut viikottaiset yhteenvedot liikunnoista. Käytän siis blogiani häpeilemättä julkisen paineen välineenä. Vai, mitä se nyt on, sellaista kun kertoo lupauksistaan mahdollisimman monille niin sitten ei kehtaa olla pitämättä sitä lupausta. Juu nou.

Työrojektissa ei kakkeli osunut tuulettimeen ja nyt on välipäivät ihan ommoo lommoo. Tänään kävin sopimassa opintolainan takaisinmaksusta ja huomenna ostan silitysraudan. Hurjaa.

Haluaisin toivottaa kaikille blogini lukijoille oikein mukavaa joulunaikaa!

Pari jouluista kuvaa vuoden takaa:

Nami nam namm…

Minä olen se ihminen, joka ei kehtaa mennä hakemaan mäkkärin kassalta polettia jos ei ole ostanut mitään, ja joka leimaa matkakortin ratikassa, metrossa ja junassa vaikka onkin kautta.

Ritan haasteesta sunnuntainen jatkotarina viiden blogin virkkeistä:

Olen ylpeä. Nykäisin viidestä blogista lauseenpätkiä ja liimasin tähän. Hyvät fiilikset, päivä on nyt niin lyhyt että samalla tuli saatua valoparistotkin täyteen. Illan olen yrittänyt lääkitä itseäni särkylääkkeellä ja appelsiinimehulla. Saa nähdä, miten onnistuu.

En taida näin raukeana sunnuntai-iltapäivänä haastaa ketään. Jatkakaa ken halvaa!

Jos muuten matkustaa pummilla pääkaupunkiseudulla (en minä kyllä!), kannattaa välttää poikittaislinjoja 505 ja 506. Reilun kuukauden aikana minulta on tarkastettu noin 6-7 kertaa lippu, enemmän kuin edeltävän kuuden vuoden aikana yhteensä.

Olen käynyt kaksi kertaa elämässäni oikealla hierojalla. Viikko sitten jalat ja tänään selkä. Jälkimmäisen tehokkuudesta en oikein vielä osaa oikein sanoa mitään, kun tuntuu melkein kipeämmältä nyt tuo selkä kuin ennen :), mutta tuo jalkahieronta oli kyllä “avaava”. Jotain paikkoja hieronta kyllä avaa, sillä ainakin salibandyssä juoksentelu tuntui paljon lennokkaammalta, ainakin pseudovaikutuksena. Lisäksi jostain syystä jälkeenpäin pelien jälkeen jalat olivat kipeämmät kuin yleensä. Liekö sitten “lennokkailla jaloilla” tulee otettua itsestään enemmän irti?

No, oli miten oli, ajattelin kuitenkin ottaa tavaksi käydä hierojalla, etenkin hierottuttaa jalkoja.

Vuodenvaihteen jälkeen on kova tavoite aloittaa säännönmukaisempi harjoittelu kesäkuun maratonia varten. Selkeä suunnitelma on: Viikossa kahdet säbätreenit (+ pelit) ja päälle yksi tai kaksi lenkkiä, joista toinen pitkä lenkki, vähintään 10km. Säbätreenit loppuu maaliskuun loppupuolella, jonka jälkeen ne korvataan juoksulenkeillä. Maaliskuun loppu-, huhti-, touko- ja kesäkuun alku mennään säntillisemmällä harjoitusohjelmalla, ideoita saa aina Sepolta. Viimeinen pitkä lenkki on Helsinki City Runissa puolimaraton 12.5. Kesäkuun 7. päivä juoksen maratonin Tukholmassa 10km/h keskivauhtia, elikäs about neljässä tunissa 15 minuutissa ylitän maaliviivan.

Tämä kaikki siis, jos tuo polvi nyt kestää. Ei siinä kipua tunnu, mutten sitä normaaliksikaan väittäisi. Mennään nyt kuitenkin niin kauan kun hyvältä tuntuu ja pidetään lihaksista huolta hieronnalla ja venyttelyillä. Ja vikistään sitten blogissa kun menee pieleen. :)

Uh. Note to self: pizza ja kourallinen (*köh*… kaksi kourallista.. *köh*) fanipaloja ei ole hyvä idea 1,5h tuntia ennen salibandytreenejä. Voi kun muistaisi tämän olon silloin, kun seuraavan kerran tekee mieli taas ähistää epäterveellistä. Tai voi kun muistaisi olla ähistämästä sitä juuri ennen treenejä. Pitsapohja on valkoisia jauhoja ja nehän soveltuu hyvin treenin polttoaineeksi…. my ass!

Ei ikinä enää ja huomenna taas. Tuo voisi olla elämäni motto.

Kirjahyllyyn yhdelle kirjariville saa aina ängettyä yhden kirjan lisää. Kirjahyllyn tilavuus on siis ääretön.