Tuttuuden tasot
Hymyilytuttu
Hymyilee kun näkee, mahdollisesti kevyesti nyökäten. Tämä tuttuuden aste on sitä, kun ei ihan varmasti edes tiedä onko hymyilyn kohde tuttu vai ei, ja pitäisikö olla.
“Moi”-tuttu
“Moi”, kun tulee vastaan. Ongelmallista on se, miten pitkän ajanjakson jälkeen pitäisi sanoa uudelleen moi. Usein hyvä käytäntö on palata hymyilytuttuusasteelle hetkeksi. Käyttöskenaario: aamulla hississä “moi”, 0,5h jälkeen kahviautomaatilla hymyily, töistä lähtissä hississä taas “moi”.
“Moi, miten menee”-tuttu
“Moi”-tuttu, jonka kanssa voi jäädä hetkeksi rupattelemaan jos on sopiva tilaisuus tai pakottava hiljaisuus. Esim. hississä tai kahviautomaatilla. Useimmiten keskustelu koostuu lauseista “joo mitäs tässä, perus”, “kiirettä pitäny”, “juu eipä kummempia”. Työyhteisöissä saattaa esiintyä kysymys “missäs oot projektissa”
Rupattelututtu
Sama kuin edellinen, mutta nyt saattaa jo pysähtyä kadulla vastaan tullessa vaihtamaan kuulumisia. Useimmiten kuitenkin rupattelu saattaa olla väkinäistä, koska rupattelututtu on aiemmin ollut korkeamman kastin tuttu, mutta on aikojen saatossa ja yhteisten sidosten vähetessä downgreidautunut rupattelututuksi. Ei välttämättä löydykään mitään yhteistä enää, mutta kuitenkin “pitää” pysähtyä juttelemaan.
Juttututtu
Nyt rupattelu on jo mukavaa ja sitä tekee mielellään. 15min bussimatkan ajaksi riittää hyvin juttua eikä tunnu väkinäiseltä. Näiden kanssa sopii jo menemisiä vapaa-ajalla, mutta yleensä isommalla porukalla ja jossain isommassa kontekstissa. Esim: joukkueurheilukaverit lukeutuu usein näihin.
Kaverit
Edelleen tuttavallisempaa, sovitaan menoja jo pienemmällä porukalla ja kahdestaankin. Vaihdetaan kuulumisia proaktiivisestikin, eikä vain sopivan tilaisuuden tullen. Jos ei nähdä pitkään aikaan, niin jossitellaan “Jussia pitäisi kyllä nähdä, ei olla nähty vähään aikaan.”
Ystävä
Ystävät on ystäviä. Ei tartte selittää.
Nainen
Ei tarvitse jutella, kun telepatia toimii. Kommunikaatio saattaa olla myös alkukantaista mölähtelyä ja urahtelua.